Treenien turvallisuudesta

Harjoitusten tärkein asia on turvallisuus. Ohessa Honbun ohjaajien yhteispohdintaa turvallisuuden parantamiseksi.

Syitä turvallisuuteen ja turvattomuuteen

Vaikka Honbussa on jo pitkään painotettu harjoitusten turvallisuutta, näyttää kuitenkin siltä, että treenien turvataso vaihtelee aaltomaisesti vuosittain. Tänä keväänä Honbussa on ollut joitain loukkaantumisia, joten voitaneen päätellä että turvallisuudessa ollaan taas biorytmin ala-aallossa.

Mistä turvattomuuden kasvu voi johtua?

Yksi syy on se, että pyritään yleisesti ottaen etenemään liian nopeasti ja liian laajalla rintamalla. Tarve opetella nopeasti paljon juttuja vähentää treeniturvallisuutta. Tekniikan monipuolistumisen mukana tekniikan taso on laskenut ja tekniikka on sitä myöden myös vaarallista. Esim. alapotkut ovat välillä selvästi turvattomia, vaikka ne kuuluvat modernin karaten ydintekniikoihin.

Toisaalta voi olla niinkin, että uutta vyökoesysteemiä tulkitaan väärin. Systeemissähän painotetaan sitä, että ensin opitaan tekniikat ja sen jälkeen niitä sovelletaan. Voi olla, että harjoittelijat (ja myös ohjaajat) ovat tulkinneet uusia vaatimuksia sillä tavoin väärin, että lähdetään soveltamaan liian varhaisessa vaiheessa.

Jos harjoitustilanne on sellainen, että se on jollain tapaa itsellä kontrollissa, niin harjoitus on usein myös turvallinen. Turvattomuutta näkyy vapaammassa harjoittelussa ja joissain paritekniikoissa ja oikeastaan kaikessa missä treeniparina ei pääse myötäilemään ja joustamaan kaverin virheiden tieltä pois. Toki kaikessa urheilussa sattuu ja tapahtuu, mutta silloin on yleensä kyse ainakin osittain omista virheistä.

Treenaajalla on oltava hyvä kontrolli koko kropassa sekä käsissä ja jaloissa potkujen aikana. Tapaturmat johtuvat monesti joko treenaajan kilpailuvietistä tai puutteellisesta lihasvoimasta, liikkuvuudesta ja taidosta – eivät esimerkiksi ohjaajan ohjeiden puutteesta. Pelataan fyysistä shakkia ja tehdään siirtoja nopeammin kuin mihin taidot riittävät.

Omantunnon kysymys: Millainen harjoittelupari sinä olet?

Ottelemisesta

Vaikka on mukava tehdä asioita kovalla intensiteetillä, niin turvallisuusaspekti ja järki pitää aina pitää mukana. Turvallisuus vaikuttaa aivan olennaisesti treenimukavuuteen, sillä me haluamme olla täysjärkisiä ja -hampaisia vielä kymmenen vuoden päästä. Tavoitteena on olla mahdollisimman hyvä treenipari toiselle – ei löysä ja helppo, vaan hyvä.

Tällä hetkellä osaaminen ottelussa on aika epätasaista ja osallistuja kirjo on vaihteleva. Toisaalta osa on selvästi kehittynyt sparrissa ja välillä ottelu on todella hyvän näköistä. Toisaalta pari heikkoa lenkkiä pystyy sotkemaan koko treenin. Osalla ottelun tempo on liian nopea eikä sitä osata säätää parin mukaan. Ei osata suojata eikä kontrolloida. Nämä tuntuu olevan aika samat tyypit – ja näitä ongelmia toki on ollut aina.

Koska taso on kirjava, vetäjän tulee pitää silmällä mitä sparrissa tapahtuu. Ohjaajan tulee olla hereillä. Toimenpiteitä ovat tarkempi ohjeistaminen, ryhmiin jako sekä suora huomattaminen ja puuttuminen. Lisäksi sovimme ohjaajien kanssa seuraavista toimista:
  • Puhutaan ja selitetään mikä on turvallista ja mikä ei. Paino siihen, että karaten pariharjoitteissa on ennen kaikkea vastuussa paristaan ja vasta toiseksi itsestään.
  • Teetetään kontrolliharjoitteita pystysparrin tekniikoihin.
  • Tarvittaessa laitetaan otteluita poikki ja huomautetaan pareille sähläämisestä.
Harjoittelijoita tullaan nykyistä enemmän jakamaan ryhmiin. Osalla ryhmistä vapausasteita täytyy suitsia ja ottaa käyttöön rajatumpia sparrisäännöstöjä, esim. joko pääkontakti tai alapotkut pois jne. Osaavilla henkilöillä on puolestaan vapaammat kädet toteuttaa itseään.

Vielä yksi esimerkki ei-toivotusta sparritilanteesta: potku osuu päähän, mutta kontrollilla. Vastapuoli joko ei huomioi potkua ollenkaan, vaan jatkaa päälle tulemista kuin raivo härkä, tai nappaa jalan kiinni myöhässä. Sparrisäännöillä pitäisi olla selvää, että sellainen potku ”nollaa” tilanteen, sillä ratkaisuna ei ole, että potkaistaan seuraavalla kerralla kovempaa...

Kovaa vai pehmeästi?

Treenaamisen Honbussa tulisi olla aina lempeää ja hyväntuulista. Kun taidot kasvavat, niin välillä voidaan ottaa myös vähän kovempaa - yhteisestä sopimuksesta! Kamppailu kuuluu lajiin. Tällöin vahinkojen todennäköisyys kuitenkin kasvaa. Vahinkoja voidaan ja pitääkin yrittää minimoida. Pitää löytää oikea yhtälö kamppailullisuudelle, varovaisuudelle ja treenikaverin kunnioitukselle.

Mustan vyön tasolla pitää tietysti pystyä ottelemaan sekä kovaa että pehmeästi, arvioimaan omaa tekemisen tasoa, ottelemaan turvallisesti ja myös antamaan palautetta. Toinen hyvän karatekan merkki on kyky säätää oma tempo ja kovuus vastustajan tasolle sekä olla provosoitumatta. Ylempien vöiden tulee myös antaa muille harjoittejoille suoraa palautetta.

Selkeästi osa kokeneemmista treenaajista tykkää ottaa kovempaa. Ja on tietenkin siistiä ottaa reippaammin sellaisten tyyppien kanssa, joihin luottaa. Ongelmia tulee yleensä silloin kun tempo nousee osaamisen tasoon nähden liian kovaksi. Yhtenä yleislääkkeenä on temmon yleinen lasku harjoittelijoiden taso tunnustaen. Painotetaan koiranpentumaista leikkisyyttä.

Ohjaaja pystyy merkittävästi vaikuttamaan harjoituksen ilmapiiriin. Yksi ohjaajan keinoista on se miten demoja näytetään. Niitä voidaan näyttää rauhassa tai kovaa tai molemmilla tavoilla. Kaikilla tavoilla on puolensa.

Rauhassa demoamalla harjoittelijat ehtivät havaita tekniikan yksityiskohdat. Samoin rauhallinen näyttäminen luo turvallisen harjoitteluilmapiirin. Toisaalta kovaa näyttämällä harjoittelijat myös näkevät miten tekniikka toimisi käytännössä.

Yleisesti ottaen Honbun tasoisessa seurassa demon ja oma tekemisen ero tulisi ymmärtää. Ja näin käykin: valtaosa ymmärtää että vaikka demossa on tehty kovaa, tehdään silti itse aina tilanteeseen sopivalla kovuudella. Mutta tietysti tässäkin on se kuuluisa pieni vähemmistö, joka ei hahmota, kuinka kovaa itse vedetään suhteessa sihen mitä kokeneet karatekat näyttivät demossa.

Perusosaaminen kunniaan

Kamppailun opettaminen Honbussa on jäänyt ehkä muun tekemisen jalkoihin samalla, kun on tullut paljon uutta tekniikkaa. Esim. lukkojen ja kaatojen osalta on todella harvalla osaamista miten niitä tulisi tehdä vapaasti mutta turvallisesti. Eniten sattuu silloin kun ollaan jossain painin ja pystyottelun rajamaastossa, koska osaamista on siinä vähiten. Myös oman puolustamisen, kontrollin ja tempon osalta osaaminen on aika kirjavaa. Kamppailun ja ottelun opettamiseen tulisikin satsata lisää, jotta osaaminen tasottuisi.

Toinen monipuolistumisen tuoma haitta on perusosaamisen heikentyminen. Turvallisuudesta puhuttaessa perustaidot nousevat keskeiseen asemaan. Karate on taitolaji. Taidot on ensin rakennettava, jotta niitä sitten voidaan käyttää. Taitoja ei voi käyttää ennenkuin ne on opittu.

Tulevaisuudessa meidän on panostettava enemmän kelta-oranssivöisten perustaidon kehittymiseen. Taitopohja rakennetaan siinä vaiheessa.

Laitetaan kimpassa perusasiat kuntoon!

Juri Mäki, Aura Piha, Lassi Lindblom, Aki Kuitunen, Henri Autio, Harri Hamara, Tapio Salminen, Teemu Pauha ja Jyrki Innanen

Comments